Suomalainen ostaa entistä enemmän mobiilisti

Mobiiliostaminen, mobiilinettailu kaikki mobiilius jatkaa kasvuaan myös ensi vuonna, kuten se on tehnyt kaikki nämä edellisetkin vuodet. Loogisestikin sen voi päätellä siitä, miten esimerkiksi pankit ovat ottaneet tai ovat ottamassa mobiilipankkejaan käyttöön ja työntävät asiakkaat pakosta asentamaan pankkien omia sovelluksia älypuhelimiin. Älypuhelimet olivat jo ennen pankkien siirtymää isossa osassa arkielämäämme, mutta jatkossa entistä enemmän. Voimme jo nyt maksaa ostoksemme puhelimella kuin pankkikortilla, ja netissä mobiilimaksaminen kasvaa kuukausi kuukaudelta.

Suomessa mobiilimaksamisen kasvulla on kyllä tilaa, sillä olemme mobiilimaksamisen määrissä naapureitamme kuten Ruotsia perässä selvästikin. Itse mobiilimaksamiseen Suomessa on kyllä paljonkin erilaisia vaihtoehtoja, mutta ehkä siinä se ongelman ydin onkin, kun vaihtoehtoja on paljon, yksikään niistä ei ole pystynyt nousemaan voittajaksi ja siten selkeäksi vaihtoehdoksi.

Ostamme tuotteita ja palveluita

Suomalainen ostaa paljon verkosta, niin Suomesta kuin pitkän matkan takaa Aasiasta. EU:n ulkopuolisiin ostoksiin lisätään usein tullikäsittely ja tullit, joka saattaa tulla monesti suomalaiselle ostajalle yllätyksenä, varsinkin kun ostos tehdään verkkokaupasta, joka näyttää suomalaiselta, mutta onkin oikeasti jossain muussa Euroopan maassa, mutta tuotteet tulevatkin Kiinasta. Tieto tästä toimitusmaasta saattaa kyllä löytyä nettisivulta, mutta ei kovin selvästi, joten ostajan harteille jää monien asioiden selvittäminen jo ennen ostamista. Ennen kaikkea kannattaa tarkistaa, minkämaalaisesta nettikaupasta on ostamassa tuotetta ja mistä maasta varsinainen tuote sitten Suomeen tulee,

Suomalaiset on viimeisten vuosien aikana siirtyneet myös rahapelaamisessa netti- ja mobiilipeleihin. Sielläkin pelaajan kannattaa olla tarkkana, että pelipaikka, jonka valitsee, on EU:n alaisella pelilisenssillä oleva kuten esimerkiksi kasino NetBet, joka toimii Maltan MGA:n pelilisenssillä. Vaikka pelaaminen on aina ollut Suomessa kioskien, kauppojen ja ennen kaikkea huoltamoiden perustoimintoja, on se vähitellen uuden pelaajasukupolven mukana siirtymässä entistä enemmän nettiin ja nimenomaan mobiiliin, jossa tarjolla on sovelluksien nopeat kanavat suoraan pelaamiselle.

Mobiilipelaamisessa suomalaisilla yrityksillä onkin ollut melkoisia tuhkimotarinoita aina Angry Birdseistä Supercellin Hay Day ja Clash of Clans-mobiilipeleihin. Näiden ja muutamien muiden mobiilipelien piti pelastaa Suomen vientiteollisuus, mutta ei kai kukaan oikeasti odottanut, että pelkästään peliteollisuus voisi Suomen tulevaisuuden pelastaa? Nämäkin yritykset ovat myyty muualle, ulos Suomesta. Naapuri Ruotsi on sitä vastoin samassa ajassa löytänyt yrittäjiä tuonne rahapelipuolelle, jonne on perustettu ja kasvatettu yrityksiä, jotka löytyvät Ruotsin pörssistä. Sama kehityskaari ei voi vielä toteutua Suomessa, koska suomalainen alan osaaminen pakenee pois Suomesta perustaakseen omia yrityksiään muihin Euroopan maihin, koska Suomessa niitä ei edes saa perustaa.

Mitä suomalainen ostaa verkosta

Uusimpien tilastojen mukaan suomalaiset ostavat eniten (euromääräisesti) netistä matkoja ja niihin liittyviä palveluita kuten lentoja ja majoituspalveluita. Kesällä tehtyjen tilastoselvitysten valossa jopa 71% suomalaisista tekevät näitä ostoksia jo mobiilisti. Omalla kotitietokoneella tehdään enää 29 prosenttia nettiostoksista. Vielä vuosi sitten tietokoneella tehtiin 44 prosenttia verkko-ostoksista. Matkustamisen jälkeen rahat menevät muotiin, vaatetukseen ja elektroniikkaan.

Samat tilastot kertovat myös karua totuutta suomalaisten ostokäyttäytymisestä. Jopa yli 40% suomalaisista verkko-ostajista tekee ostoksia kuukausittain ulkomaisilta sivustoilta, kun vastaava luku muilla Pohjoismailla on noin 30%. Suomalaiset verkkokaupat ovat siis jäämässä jalkoihin ulkomaisten tuottaessa 100% suomenkielisiä sivustoja, joilta on helppoa ostaa nopeasti, vaivattomasti ja mmobiilisti. Ainoa selkeä suomalainen kasvuala on päivittäistavarakauppa, joka kasvoi jo 2017 lähes 90% vuodessa ja kasvu jatkuu edelleen. Kasvua on nähtävissä myös isojen huonekalujen verkkokaupassa.

Tulevaisuuden ostaminen trendejä

Yksi mielenkiintoinen trendi on tulossa myös verkkokauppaan eli ns. webrooming ja showrooming eli ostaja voi tutustua tuotteeseen liikkeessä, mutta varsinainen tuote tulee suoraan kotiin verkkokaupasta. Tai tuotteeseen tutustutaan netissä, se tilataan liikkeeseen, josta se myös sitten noudetaan. Tässä tärkein trendi on se, että kaikki ostamiseen liittyvä aloitus tapahtuu verkossa. Kauppiaan tehtävänä tulevaisuudessa onkin saada tuo huomio netissä ja vaikka se ensimmäinen tilauskin sitä kautta, mutta sitten asiakas pitäisi saada vierailemaan kivijalkaliikkeeseen, missä olisi mahdollisuudet myydä lisätuotteita ja -palveluita.